Suklaadonitsit

Ostin jokusen aikaa sitten donitsipellin ja sitä on tullut käytettyä jo useaan otteeseen, koska donitsien tekeminen sen avulla on tooodella helppoa. Näistä saa myös helposti tosi näyttäviä eli nämä sopivat mainiosti erilaisiin juhliin! Ja ainahan voi tehdä myös pari erilaista kuorrutetta ja koristella saman satsin donitsit eri tavoin. Resepti on Joy the Bakerin ja hänen blogistaan löytääkin erilaisia ohjeita kuorrutteille ja vinkkejä koristeluun.

Kuvataan Annikan kanssa aina muutamat leivonnaiset samana päivänä ja näitä kuvatessa pöydässä oli sitruunapalaset ja nämä donitsit. Maistelijoiksi ilmoittautuivat meidän lisäksi Anna ja Sara. Eipä tarvinnut sanoa kuin "suklaadonitsi" ja molemmat tulivat pikaisesti paikalle.. Äänet jakautuivat tasaisesti sitruunapalasten ja donitsien välille eikä niitä nyt periaatteessa voikaan verrata, koska leivonnaiset ovat kovin erilaisia. Tunnelmasta riippuen jompi kumpi on parempi!

Tehkääpä näitä viikonlopun kunniaksi!




Suklaadonitsit
n. 12 kpl

2 dl (130 g) vehnäjauhoja
0,75 dl (30 g) kaakaojauhetta
0,5 tl soodaa
hyppysellinen merisuolaa
1,5 dl (110 g) fariinisokeria
1,2 dl piimää
1 kananmuna
4 rkl sulatettua, hieman ruskistettua voita
1 tl vaniljasokeria

» Lämmitä uuni 160 asteeseen. Voitele donitsipelti ja aseta se sivuun.
» Sekoita isossa kulhossa kuivat aineet eli jauhot, kaakaojauhe, sooda, suola, vanilja- ja fariinisokeri keskenään.
» Kaada toiseen kulhoon piimä ja sekoita sen joukkoon kananmuna ja sulatettu voi.
» Kaada piimäseos kuivien ainesten sekaan ja kääntele seos tasaiseksi. Ole tarkkana, että kaikki jauhopaakut ovat sekoittuneet, mutta älä kuitenkaan sekottele seosta liian pitkään.
» Annostele donitsimassa donitsipellin koloihin (kaksi kolmasosaa peittyy) joko pienellä lusikalla tai pursotinpussilla. Omasta mielestäni pursotinpussin käyttäminen on huomattavasti helpompaa, koska lusikoilla sählätessä helposti vain sotkee.
» Paista 10-13 minuuttia. Kokeile kakkutikulla kypsyys ja paista vain juuri kypsiksi, jotta donitsit eivät kuivu. Anna jäähtyä hetki paiston jälkeen pellillä ja siirrä sitten ritilälle tai lautaselle koristelua odottelemaan.


Kuorrute

3 rkl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
hyppysellinen suolaa
3-4 rkl maitoa
reilu 2,5 dl (160 g) tomusokeria

» Sekoita keskenään kuivat ainekset ja lisää 2 rkl maitoa.
» Sekoittele hyvin ja lisää maitoa vain sen verran, että seos on hieman juoksevaa ja mielestäsi tarpeeksi paksua kuorrutteeksi.
» Dippaa jäähtyneet donitsit nurinperin kuorrutteeseen. Eli paistopinta jää donitsin "pohjaksi" ja peltiä vasten ollut pinta kuorrutetaan.
» Anna kuorrutteen asettua ja nauti mahdollisimman pian (tai parin päivän sisällä)!


Resepti siis täältä.

- Emmi

Sitruunapalaset

Nämä sitruunaherkut maistuvat keväältä ja kesältä! Ihanan kirpakan makeita ja yllättävän karamellisia. Sitruuna onkin suklaan ohella mun all-time favorite raaka-aine leivonnassa. Se vaan aina tuo niin raikkaan ja kepeän maun eri leivonnaisiin. Käytän nykyään vain luomusitruunoita, koska niissä ei ole (tai ainakaan ei pitäisi olla) niin paljon myrkkyjä kuin tavallisissa. Pesen ne kuitenkin aina huolella ennen kuin raastan kuoren.

Ohje on Joy the Bakerin ja ilmeisesti nämä ovat jonkinlaisia amerikkalaisia klassikkoleivonnaisia. Näistä tulee myös mieleen perinteinen sitruuna-marenkipiirakka! Tosin näiden tekeminen on paaaljon yksinkertaisempaa ja nopeampaa kuin sitruunapiirakan. Ja makeutta riittää ilman marenkiakin.

Joyn ohje on suunniteltu hieman pienemmälle vuoalle, joten tein pohjan ja päällisen 1,5-kertaisena, mutta totesin, että pohja olisi riittänyt ihan sinällään ja siitä tuli hieman liian paksu suurennetulla ohjeella. Päällinen kuitenkin oli parempi reippaammalla ohjeella! Alla siis pohjan määrät alkuperäisinä ja päällisen taas 1,5-kertaisena.




Sitruunapalaset
9-16 palaa riippuen palakoosta

Pohja:

113 g huoneenlämpöistä voita
1,2 dl (100 g) sokeria
1,8 dl (128 g) vehnäjauhoja
hyppysellinen suolaa

Päällinen:

3 kananmunaa
2,5 dl (225 g) sokeria
yhden pienen sitruunan kuori
4,5 rkl vehnäjauhoja
90 ml sitruunamehua

» Lämmitä uuni 175 asteeseen.
» Vatkaa voi ja sokeri ilmavaksi vaahdoksi (n. 3-5 min).
» Sekoita joukkoon jauhot ja suola. Ainesten on tarkoitus sekoittua hyvin toisiinsa, mutta älä kuitenkaan ryhdy vaivaamaan massaa. Seos saa olla murumainen.
» Taputtele massa leivinpaperilla vuoratun vuoan (n. 23 cm x 23 cm tai pienempi) pohjalle ja paista n. 15 min tai siihen asti, että reunat ovat hieman saaneet väriä.

» Päällistä varten sekoita keskenään kananmunat ja sokeri. Riittää, että ne ovat hyvin sekoittuneita ja seos alkaa hieman paksuuntua. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole vatkata kunnollista muna-sokerivaahtoa.
» Lisää joukkoon vielä jauhot, sitruunamehu ja -kuoriraaste ja sekoita.
» Ota pohja uunista ja kaada päällinen lämpimän sen päälle. Paista vielä 15-20 min tai siihen asti, että päällinen on hieman tummentunut eikä se enää hytise keskustasta.
» Anna jäähtyä kunnolla ennen kuin sirottelet pinnalle tomusokeria ja leikkaat palasiksi.

- Emmi

Suklaakola

Toffeilla jatketaan! En varmaankaan pärjäisi enää ilman Pärlans Konfektyrin kolaohjeita.. Ja näiden tekeminen on nykyään entistä helpompaa, koska glukoosi on päässyt ihan perusruokakauppojen sokerihyllyille. Jei!

Tämä suklainen toffee on maultaan pehmeä ja makuun voikin vaikuttaa paljon suklaan valinnalla. Käyttämäni Marabou Mörk ei ole kovin tumma, muistaakseni vain 40%, mutta omaan makuuni se on juuri hyvä! Tosin tässä kolassa suklaa voisi olla vahvempaakin. Rouhittuja kaakaopapuja en lisännyt tällä kertaa, mutta ne olisivat tuoneet kolaan toivottavaa pientä pureskeltavaa. Voisihan tähän lisätä pikkasen pähkinääkin!

Suklaakola

80 g voita
2 dl kuohukermaa
1 tl merisuolaa
puolikas vaniljatanko
170 g glukoosia
n. 2,7 dl (250 g) sokeria
40 g tummaa suklaata (esim. Marabou Mörk)
(20 g rouhittuja kaakaopapuja tai pähkinää)

» Sulata voi yhdessä kerman, suolan ja vaniljatangon ja -siementen kanssa.
» Keitä samanaikaisesti glukoosia ja sokeria isossa paksupohjaisessa kattilassa. Seoksen lämpötilan tulisi nousta 170 asteeseen ja värin muuttua kultaisen ruskeaksi.
» Ota kattila pois liedeltä ja sekoita voi-kermaseos varovaisesti glukoosi-sokeriseokseen.
» Sekoita joukkoon vielä tumma suklaa.
»Laita uudelleen liedelle ja lämmitä välillä sekoittaen n. 125-asteiseksi.
» Ota vaniljatanko pois ja halutessasi lisää rouhitut kaakaopavut.
» Kaada vuokaan (n. 20cm x 20cm) ja anna jäähtyä huoneenlämmössä 4-5 tuntia. Leikkaa sitten palasiksi ja kääri halutessasi voipaperiin.


Resepti Pärlans Konfektyrin Kolor Jazz och Bakverk -kirjasta. 

- Emmi

New Yorkin juustokakku

Oli pitkään tehnyt mieli kunnollista paistettua juustokakkua ja aloinkin etsimään hyvää reseptiä aidolle New Yorkin juustokakulle. En tiedä, onko tämäkään alkuperäinen, mutta reseptin mukaan aidossa New Yorkin juustokakussa pitää olla erillinen rahkakuorrute? Jos joku tietää, niin kertokaa ihmeessä mulle. Herkullinen ja mainio resepti tämä kuitenkin oli! Todisteena kakun herkullisuudesta se, että kuvaushetkellä oli enää nämä kaksi palaa jäljellä.. Resepti taasen Joy of Baking -nettisivustolta, josta löydät tarvittaessa myös video-ohjeen kakun tekemiseen!

Juustokakusta saa erityisen herkullisen kun on tarkka paiston kanssa eikä kuivata kakkua uunissa paistamalla sitä liian pitkään. Kakun keskustan tulisi tutista vielä siinä vaiheessa kun otat kakun uunista. Äläkä unohda sitruunan raastettua kuorta täytteestä, koska se raikastaa tuhdin kakun!

Kakkua voi syödä sellaisenaan tai tarjoilla esim. marjakastikkeen kanssa.  
 

New Yorkin juustokakku

Pohja:

200 g Digestive-keksejä, murskattuna
n. 0,5 dl (50 g) sokeria
114 g voita, sulatettuna

» Lämmitä uuni 175 asteeseen.
» Murskaa keksit ja sekoita sitten kaikki ainekset keskenään.
» Taputtele voidellun n. 24 cm irtokakkupohjan pohjalle ja reunoille. Reunojen ei tarvitse nousta aivan kakkupohjan reunojen korkeudelle, reilu 2 cm riittää.
» Laita jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi.

Juustokakkumassa:

900 g tuorejuustoa, huoneenlämpöisenä (Philadelphia on paras!)
n. 2,5 dl (200 g) sokeria
0,5 dl (35 g) vehnäjauhoja
5 isoa kananmunaa, huoneenlämpöisinä
80 ml kuohukermaa
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl vaniljasokeria

» Sekoita keskenään tuorejuusto, sokeri ja jauhot. Sekoita sähkövatkaimella muutaman minuutin ajan, mutta tarkoituksena ei kuitenkaan ole vatkata seokseen liikaa ilmaa, koska silloin kakun pinta saattaa revetä uunissa.
» Lisää kananmunat massaan yksi kerrallaan. Tarvittaessa kaavi kulhon reunat nuolijalla sekoituksien välissä.
» Lisää kuohukerma, sitruunan kuoriraaste ja vaniljasokeri.
» Kaada tuorejuustomassa pohjan päälle ja laita kakku uuniin.
» Paista 15 minuuttia 175 asteessa ja laske sen jälkeen lämpö 120 asteeseen. Jatka paistamista vielä 60-90 minuuttia tai siihen asti, kun kakun reunat ovat jähmeät ja keskusta tutisee.
» Nosta kakku uunista pöydälle kuorrutuksen teon ajaksi.

Päällinen:

1 prk maitorahkaa (ei rasvatonta, hyvänä vaihtoehtona Arlan kermarahka!)
n. 0,25 dl (30 g) sokeria
0,5 tl vaniljasokeria

» Sekoita ainekset keskenään ja levitä kakun pinnalle.
» Paista vielä n. 15 min.
» Irrota kakun reunat vuoasta terävällä veitsellä vielä kakun ollessa kuuma, jotta kakku ei repeä jäähtyessään.
» Anna jäähtyä jääkaapissa ja tarjoile vasta seuraavana päivänä.

Resepti täältä.

- Emmi

Pataleipä

Tästä ei paljon helpommaksi leivän tekeminen muutu! Aineet sekaisin keskenään ja nopea sekoitus, ei edes vaivaamista.. Tämän leivän tekeminen vaatii ainoastaan aikaa. On kuitenkin hyvä, että taikinan voi tehdä edellisenä iltana ja jättää yöksi kohoamaan, koska silloin paisto onnistuu heti aamulla ja aamupalaksi saa tuoretta ja herkullista itsetehtyä leipää. Ei tarvitse alkaa silmät unen jäljiltä solmussa mittailemaan aineksia. Aikamoista luksusta, sanon minä! Ehkä kukaan ei edes harkitse oman leipänsä leipomista kamalassa kiireessä? Mainio resepti löytyi Olivia-lehdestä ja olen varma, että teen tätä uudemmankin kerran.


Pataleipä

5 dl vehnäjauhoja
2 dl spelttivehnäjauhoja
1 dl murskattuja ja paahdettuja pähkinöitä, esim. saksan- tai hasselpähkinöitä
1,5 tl merisuolaa
0,5 tl kuivahiivaa
3,5 dl vettä

» Sekoita jauhot, murskatut pähkinät, suola ja kuivahiiva kulhossa.
» Lämmitä vesi 42-asteiseksi. Lisää vesi jauhoseokseen ja sekoita taikina nopeasti tasaiseksi.
» Peitä kulho puhtaalla keittiöliinalla ja nosta kulho suljettuun muovipussiin. Anna kohota 12-18 tuntia.

Seuraavana päivänä:

» Lämmitä uuni 230 asteeseen ja laita valurautapata kylmään uuniin lämpenemään samanaikaisesti uunin kanssa.
» Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja muotoile taikina palloksi. Anna kohota liinan alla 20-30 min tai niin kauan, että taikina on kaksinkertaistunut.
» Uunisi on todennäköisesti lämmennyt sillä aikaa kun kohotit leipää, joten nosta seuraavaksi kuuma pata uunista pannunalustan päälle ja aseta taikinapallo pataan.
» Paista 30 min padassa kannella peitettynä. Sen jälkeen ota kansi pois ja paista vielä 15 min, kunnes leivän pinta on kauniin ruskea ja rapea.
» Kumoa leipä padasta kuumana ja kääri puhtaaseen keittiöliinaan.

Resepti löydetty helmikuun 2015 Oliviasta. 

- Emmi

Kukkakaali-aurajuustokeitto

Söin kukkakaali-aurajuustokeittoa ensimmäisen kerran Helsingissä Gran Delicato -kahvilassa ja se oli niin hyvää, että halusin heti kokeilla tehdä sitä itse. Eipä maun suhteen pystynyt itsekään epäonnistumaan, koska kukkakaali ja aurajuusto ovat mielestäni namia ja varsin hyvä makupari!

Ystäväni ja entinen kämppikseni Laura ei ehkä ollut ihan niin innoissaan viime vuotisesta kukkakaali-innostuksestani, koska varsin usein iltaisin kotimme haisi kukkakaalin keittelyn takia omituiselta.. Ja hänhän ei siis pitänyt kukkakaalista muutenkaan. Häntä en siis saanut tätä keittoa maistamaan, mutta Annika antoi hyvää palautetta tämän keiton mausta pari viikkoa sitten! Kannattaa kokeilla.. Keiton voi tarjota esimerkiksi alkupalana illallisella tai ihan vaan itsekseen lounaaksi.





Kukkakaali-aurajuustokeitto
ruokkii 2 hlöä

1 keskikokoinen kukkakaali
1-2 valkosipulinkynttä
3 dl maitoa
puolikas aurajuuston pala (muutkin sinihomejuustot kelpaavat, mutta mielestäni Aura on paras!)
puolikas basilikanippu
mustapippuria
merisuolaa

» Pilko ja huuhdo kukkakaali.
» Keittele vedessä kunnes kukkakaali on pehmeää ja kypsää. Kypsyys vaikuttaa merkittävästi valmiin keiton tasaisuuteen, joten kukkakaali kannattaa melkeinpä unohtaa hetkeksi kiehumaan liedelle.
»Pilko valkosipuli ja kuullota sitä hetki paistinpannulla.
» Kaada ylimääräinen vesi pois kattilasta ja soseuta kukkakaali maidon kanssa sauvasekoittimella. Heitä joukkoon myös kuullotettu valkosipuli ja aurajuusto.
» Soseuttele samettiseksi ja mausta sitten makusi mukaan pippurilla ja merisuolalla.
» Lisää joukkoon vielä hienonnettua basilikaa.

- Emmi

Vadelma-juustokakkubrowniet

Tämä oli ensimmäinen resepti, jota kokeilin Linda Lomelinon Sweet food & photographdy -kirjasta. Ihanan yksinkertaisia tehdä, mutta niin herkullisia! Usein tämänkaltaiset browniet ovat todella makeita, mutta nämä eivät olleet. Ehkä siksi, että browniepohjassa on paljon tummaa kaakaojauhetta, joka ei itsessään ole makeaa. Myöskään juustokakkukerroksessa ei ole liikaa sokeria ja vadelmat raikastavat kokonaisuutta. Nam nam nam!

Linda Lomelinon uusin kirja on kerrassaan ihana. Haluaisin muutkin kyseisen ruotsalaisen bloggaajan kirjat, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostettua niitä. Tämän kirjan sain joululahjaksi ystävältäni Lauralta, joka oli lukenut ajatukseni! En ollut edes maininnut hänelle, että haluaisin tämän kirjan ja silti hän oli Tukholmassa käydessään ajatellut minua heti tämän kirjan nähdessään. Kiitos vaan vielä Laura! Jos ette ole vielä käyneet tutustumassa Lindan blogiin niin tästä sinne pääsee.

Vadelma-juustokakkubrowniet

Brownie

225 g voita
4 kananmunaa
4 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
¼ tl merisuolaa
2 dl kaakaojauhetta
¼ tl vaniljasokeria

» Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele n. 24 cm x 32 cm vuoka ja vuoraa se tarvittaessa leivinpaperilla.
» Sulata voi.
» Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi ja ilmavaksi. Vatkaus kestää n. 4-5 minuuttia.
» Sekoita kulhossa keskenään jauhot, suola, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
» Lisää sulatettu (ja hieman jäähdytetty) voi kananmuna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi. 
» Siivilöi joukkoon jauhoseos ja sekoita mahdollisimman vähän, mutta saadaksesi taikinasta tasaisen.
» Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.

Juustokakkukerros

300 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
4 rkl vehnäjauhoja
125 g tuoreita tai pakastettuja vadelmia

» Vatkaa tasaiseksi seokseksi tuorejuusto, sokeri, kananmuna ja jauhot.
» Levitä tuorejuustoseos brownietaikinan päälle. Lusikoi tuorejuustoseosta ensin osissa ympäri ämpäri browniepohjaa ja sitten koristele pintaa esim. haarukan avulla.
» Ripottele vadelmat vielä pinnalle ja laita uuniin.
» Paista n. 45 minuuttia. Tarkkaile paiston aikana kypsyyttä hammas- tai kakkutikulla, anna kypsyä täysin ennen kuin otat browniet pois uunista. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten palasiksi.

Resepti Linda Lomelinon kirjasta "Sweet food & photography".

- Emmi