Sitruuna-kauraneliöt

Kevät, kevät, kevät! Kai siitä saa jo iloita, vaikka välillä taivaalta meinaakin tulla valkoista kuraa.. Päivät ovat kuitenkin valoisia ja kellotkin siirrettiin tänään kesäaikaan. Mun fiilis kohoaa samanaikaisesti valon ja auringon lisääntyessä eli kai mua voi kesäihmiseksi kutsua. Muutaman viikon päästä on tiedossa reissu Roomaan ja kovasti toivommekin, että siellä kevät olisi jo melkein kääntymässä kesään.. Jos jollakulla on vinkkejä Roomaan tai Napoliin niin otamme ne mielellämme vastaan! Poikaystäväni jaksaa selkeästi keskittyä enemmän historiallisiin juttuihin kun taas minä kahlaan kaikki mahdolliset ruoka- ja ravintolavinkit läpi..

Mutta sitten itse asiaan eli sitruuna-kauraneliöihin. Rakastuin näihin heti kun näin tämän ohjeen Lunni leipoo -blogissa.. Sitruuna on suklaan jälkeen mun lempiraaka-aine leivonnassa (aiemmin olen julkaissut sitruunapalasten ohjeen) ja lisäksi oon aina ollut kaikenlaisten "murujen" ystävä. Aina kun piirakan tai minkä tahansa paistoksen päälle voi ripotella kaurahiutale-voi-sokerimurun niin sen myös teen.

Tämä herkku osoittautui maistelun jälkeen kaikkien odotusten arvoiseksi ja olenkin tainnut tehdä tätä jo kolme tai neljä kertaa. Viimeisimmällä kerralla vähensin sokerin määrää ihan vaan testinä ja voin todeta, että yksi desi riittää myös. Silloin käytin ainoastaan fariinisokeria ja jätin tavallisen sokerin pois. Kondensoitu maito on varsin makea ihan itsessään, joten muruun sokeria ei välttämättä tarvitse niin hirveästi. Makuasioita nämä kuitenkin ovat!


Sitruuna-kauraneliöt
n. 9 palaa

Murutaikina
2,5 dl (165 g) vehnäjauhoja
3,5 dl (150 g) kaurahiutaleita
0,5 tl ruokasoodaa
1 dl (85 g) sokeria (tämän voit halutessasi jättää pois)
1 dl (70 g) fariinisokeria
170 g voita

Sitruunakerros
400 g (1 prk) kondensoitua maitoa
2 rkl luomusitruunan raastettua kuorta (n. 2 sitruunaa)
3/4 dl sitruunan mehua (n. 1,5 sitruunaa)
2 keltuaista

» Lämmitä uuni 175 asteeseen.
» Mittaa kulhoon kaikki murutaikinan kuivat aineet ja sekoita ne nopeasti keskenään.
» Nypi joukkoon kylmä voi.
» Valitse n. 20x20 cm vuoka ja levitä sen pohjalle ja reunoille leivinpaperi. Kaada puolet murutaikinasta vuokaan ja taputtele se tasaiseksi vuoan pohjalle.
» Paista pohjaa uunissa n. 15 min.
» Pohjan paistuessa sekoita sitruunakerroksen ainekset keskenään.
» Kaada täyte paistetun pohjan päälle ja ripottele pinnalle loput murutaikinasta. Painele ja tasoittele pintaa hieman.
» Paista uunissa 25-30 min tai seuraile, että reunat saavat hieman väriä.
» Anna jäähtyä huoneenlämmössä ja paloittele sitten haluamasi kokoisiksi palasiksi (esim. 9 palaa).
» Säilytä jääkaapissa tai pakasta.

Hyviä herkkuhetkiä!

- Emmi

Lempeä sunnuntai – Videolla!



Annika täällä moi! Olen blogin historian aikana julkaissut täällä vasta yhden omatoimisen postauksen, jossa jaoin ohjeet helppoihin smoothieihin.

Sittemmin smoothie-maailma on mennyt eteenpäin roimasti, ja rinnalle on kirinyt mehustaminen. Mehujen makuun en ole vielä päässyt, mutta tehosekoitin kuuluu edelleen keittiön vakiovarusteisiin – tällä hetkellä keräilen henkistä rohkeutta investoida Vitamixiin. Jostakin syystä ajatus yli 600 euron tehosekoittimesta vaatii hetken jos toisenkin sulattelua...

Nykyisin smoothieni ovat pääsääntöisesti vihreitä, lisään jokaiseen satsiin ruokalusikallisen spirulinaa ja pellavarouhetta – olen karsinut jälkimmäisen avulla esimerkiksi omega-3- ja omega-6-rasvahappoja sisältävät lisäravinteet päivittäisestä ruokavaliostani. Spirulinan hyödyistä voi lukea lisää muun muassa täältä.

Mutta sitten varsinaiseen asiaan! Valokuvattiin jokunen viikko sitten Emmin luona kaksi reseptiä, joista runeberginkääretortun ohje on ehditty jo julkaista. Kuvasin samalla tunnelmia päivältä, videon voit kurkata yltä! Päivän saldona Emmikin sai uuden profiilikuvan, joka löytyy blogin sivupalkista.

Mitä tuumitte, kiinnostavatko vastaavanlaiset videomuotoiset tervehdykset jatkossa?

- Annika