Söin kukkakaali-aurajuustokeittoa ensimmäisen kerran Helsingissä Gran Delicato -kahvilassa ja se oli niin hyvää, että halusin heti kokeilla tehdä sitä itse. Eipä maun suhteen pystynyt itsekään epäonnistumaan, koska kukkakaali ja aurajuusto ovat mielestäni namia ja varsin hyvä makupari!
Ystäväni ja entinen kämppikseni Laura ei ehkä ollut ihan niin innoissaan viime vuotisesta kukkakaali-innostuksestani, koska varsin usein iltaisin kotimme haisi kukkakaalin keittelyn takia omituiselta.. Ja hänhän ei siis pitänyt kukkakaalista muutenkaan. Häntä en siis saanut tätä keittoa maistamaan, mutta Annika antoi hyvää palautetta tämän keiton mausta pari viikkoa sitten! Kannattaa kokeilla.. Keiton voi tarjota esimerkiksi alkupalana illallisella tai ihan vaan itsekseen lounaaksi.
Kukkakaali-aurajuustokeitto
ruokkii 2 hlöä
1 keskikokoinen kukkakaali
1-2 valkosipulinkynttä
3 dl maitoa
puolikas aurajuuston pala (muutkin sinihomejuustot kelpaavat, mutta mielestäni Aura on paras!)
puolikas basilikanippu
mustapippuria
merisuolaa
» Pilko ja huuhdo kukkakaali.
» Keittele vedessä kunnes kukkakaali on pehmeää ja kypsää. Kypsyys vaikuttaa merkittävästi valmiin keiton tasaisuuteen, joten kukkakaali kannattaa melkeinpä unohtaa hetkeksi kiehumaan liedelle.
»Pilko valkosipuli ja kuullota sitä hetki paistinpannulla.
» Kaada ylimääräinen vesi pois kattilasta ja soseuta kukkakaali maidon kanssa sauvasekoittimella. Heitä joukkoon myös kuullotettu valkosipuli ja aurajuusto.
» Soseuttele samettiseksi ja mausta sitten makusi mukaan pippurilla ja merisuolalla.
» Lisää joukkoon vielä hienonnettua basilikaa.
- Emmi
Vadelma-juustokakkubrowniet
Tämä oli ensimmäinen resepti, jota kokeilin Linda Lomelinon Sweet food & photographdy -kirjasta. Ihanan yksinkertaisia tehdä, mutta niin herkullisia! Usein tämänkaltaiset browniet ovat todella makeita, mutta nämä eivät olleet. Ehkä siksi, että browniepohjassa on paljon tummaa kaakaojauhetta, joka ei itsessään ole makeaa. Myöskään juustokakkukerroksessa ei ole liikaa sokeria ja vadelmat raikastavat kokonaisuutta. Nam nam nam!
Linda Lomelinon uusin kirja on kerrassaan ihana. Haluaisin muutkin kyseisen ruotsalaisen bloggaajan kirjat, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi ostettua niitä. Tämän kirjan sain joululahjaksi ystävältäni Lauralta, joka oli lukenut ajatukseni! En ollut edes maininnut hänelle, että haluaisin tämän kirjan ja silti hän oli Tukholmassa käydessään ajatellut minua heti tämän kirjan nähdessään. Kiitos vaan vielä Laura! Jos ette ole vielä käyneet tutustumassa Lindan blogiin niin tästä sinne pääsee.
Vadelma-juustokakkubrowniet
Brownie
225 g voita
4 kananmunaa
4 dl sokeria
1,5 dl vehnäjauhoja
¼ tl merisuolaa

2 dl kaakaojauhetta
¼ tl vaniljasokeria
¼ tl vaniljasokeria
» Lämmitä uuni 175 asteeseen. Voitele n. 24 cm x 32 cm vuoka ja vuoraa se tarvittaessa leivinpaperilla.
» Sulata voi.
» Vaahdota kananmunat ja sokeri vaaleaksi ja ilmavaksi. Vatkaus kestää n. 4-5 minuuttia.
» Sekoita kulhossa keskenään jauhot, suola, kaakaojauhe ja vaniljasokeri.
» Lisää sulatettu (ja hieman jäähdytetty) voi kananmuna-sokerivaahtoon ja sekoita tasaiseksi.
» Siivilöi joukkoon jauhoseos ja sekoita mahdollisimman vähän, mutta saadaksesi taikinasta tasaisen.
» Kaada taikina vuokaan ja levitä tasaiseksi.
Juustokakkukerros
300 g tuorejuustoa (esim. Philadelphia)
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
4 rkl vehnäjauhoja
125 g tuoreita tai pakastettuja vadelmia
» Vatkaa tasaiseksi seokseksi tuorejuusto, sokeri, kananmuna ja jauhot.
» Levitä tuorejuustoseos brownietaikinan päälle. Lusikoi tuorejuustoseosta ensin osissa ympäri ämpäri browniepohjaa ja sitten koristele pintaa esim. haarukan avulla.
» Ripottele vadelmat vielä pinnalle ja laita uuniin.
» Paista n. 45 minuuttia. Tarkkaile paiston aikana kypsyyttä hammas- tai kakkutikulla, anna kypsyä täysin ennen kuin otat browniet pois uunista. Anna jäähtyä ja leikkaa sitten palasiksi.
Resepti Linda Lomelinon kirjasta "Sweet food & photography".
- Emmi
Tunnisteet:
Call me cupcake!,
Linda Lomelino,
Makeat leivonnaiset,
Suklaa
Lihapullat tomaattikastikkeessa
Ensimmäinen ruoka-ohje tässä blogissa.. Saa nähdä jääkö myös viimeiseksi, hehhe! Ruoanlaitto ei ole ollut vahvimpia puoliani, mutta viime vuosina sekin on alkanut sujumaan paremmin. Se eroaa leipomisesta aika paljon, koska leipomisessa mitat ovat tarkkoja ja onnistuminen tosissaan vaatii ohjeiden noudattamista. Ruoanlaitossa taas pitää maistella ja lisäillä eri aineksia oman makunsa mukaan. Välillä tuntuu siltä, että ruokaa tehdessä pitää jopa unohtaa alkuperäinen resepti, jotta pääsee parempaan lopputulokseen.
Tämäkin lihapullaresepti on muokkautunut tekokertojen aikana ja tällaisena uskallan tämän julkaista. Joka kerta näistä tulee hieman eri makuisia, mutta aina hyviä! Sitruuna on aivan ihana lisä lihapullataikinaan, se raikastaa sitä tosi kivasti. Kerma taas tekee tomaattikastikkeesta ihanan pehmeän, muttei kuitenkaan liian kermaista. Ystäväni Anna kehui varsinkin tomaattikastiketta ja totesi, ettei tykkää kermaisista tomaattikastikkeista. Hän yllättyi kuullessaan, että kyseisessä kastikkeessa oli kuin olikin kermaa! Tomaattimurskan ja kerman suhde taitaa siis olla oikea. Älkää pihistelkö parmesanin tai basilikan kanssa, niistäkin saa paljon makua!
Lihapullat
400 g naudan jauhelihaa
1 kananmuna
1 dl kuohukermaa
0,5 dl (ruis)korppujauhoja
1 dl parmesanraastetta
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
puolikas basilikanippu silputtuna
merisuolaa
mustapippuria
» Laita uuni lämpenemään 220 asteeseen.
» Kaada kerma ja korppujauhot pieneen kulhoon ja anna turvota hetki.
» Sekoita kaikki ainekset yhteen isossa kulhossa ja mausta. Kermaa ja korppujauhoja ei tarvitse turvottaa kuin se hetki, joka sinulla menee muiden ainesten mittaamiseen ja valmistelemiseen.
» Pyörittele lihapullat ja laita ne uunivuokaan.
» Pistä lihapullat uuniin siksi aikaa kun valmistat tomaattikastikkeen.
Tomaattikastike
1 tlk tomaattimurskaa (esim. Mutti)
puolikas tölkki vettä
puolikas tuubi tomaattipyrettä (esim. Mutti)
1-2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
puolikas basilikanippu
merisuolaa
mustapippuria
hyppysellinen sokeria
1 dl kuohukermaa
parmesanraastetta
» Silppua valkosipulinkynnet ja kuullota niitä hetki runsaassa oliiviöljyssä.
» Kaada joukkoon tomaattimurska ja sekoita joukkoon puolikas tuubi tomaattipyrettä.
» Anna kiehua 5-10 minuuttia.
» Heitä joukkoon silputtu basilika ja mausta makusi mukaan.
» Sekoita joukkoon vielä kerma ja kaada kastike sitten lihapullien kanssa samaan uunivuokaan. Raasta päälle parmesania.
» Anna muhia uunissa vielä n. 15 minuuttia.