Kylläpä nämä bloggaustauot venyvät pitkiksi näin kesäaikaan! Nopeasti onkin kesä mennyt töissä ja nyt vasta nautiskelen lomasta. Touko-kesäkuun vaihteessa nautin auringosta Kreikassa, nyt kahden viikon ajan ihan kotimaassa (tällä hetkellä ihan oikeasti paistaa!) ja syyskuussa vielä viikon verran Kroatiassa. Päätin, etten ota kamalaa stressiä tästä kotilomasta, koska Kroatiassa riittää menoa, meininkiä ja aivan varmasti myös lämpöä ja aurinkoa.
Mutta asiaan! Alkukeväästä tuli tilattua kaksi uutta keittokirjaa.. Olin näitä molempia jo hetken aikaa vilkuillut ja odotellut sitä hetkeä, kun vihdoin päätän ne ostaa. Leila Lindholmin The Fresh Foodie on varsin tuore kirja, mutta Den franske bagaren on ollut kauppojen hyllyissä jo jonkun vuoden. Kaksi aika erilaista kirjaa, mutta molemmat omalla tavallaan ihania!
The Fresh Foodiessa on gluteenittomia, laktoosittomia, sokerittomia, pähkinättömiä, munattomia, vegaanisia ja kasvisruokareseptejä. Ja vielä lisäksi raakaruokaa! Sopii siis aika hyvin tämän hetkisiin trendeihin.. En sano, että olisin ihan kovin innoissani kaikista resepteistä, mutta joukosta löytyy joitakin mielenkiintoisia, esim. maailman paras siemennäkkäri (resepti siis nimetty näin), suklaagranola, itsetehty nutella, energiapatukat ja lihattomat lihapullat. Leilan kirjat ovat aina todella kauniita ja reseptit toimivia!
Den franske bagaren on Sébastien Boudetin aivan ihana leivonta-/keittokirja! Sébastien vannoo hapanjuuren käyttöön leivonnassa ja kirjassa kerrotaankin myös teoriaa hapanjuurileivonnasta. Mikä tärkeintä, kirja on täynnä herkullisia ranskalaisia klassikoita! Löytyy ohjeet croissanttien tekoon ja tietty reseptit mm. crêpeseille, crème brûléelle (toivottavasti kaikki sakarat meni oikein päin) ja mun lemppareille eli pain au chocolatille. Ihanihanihana kirja!
Näihin pitää jossain vaiheessa pureutua vielä syvemmin ja alkaa testailemaan reseptejä oikein kunnolla..
- Emmi