Hulluna raparperiin

Raparperikausi on nyt parhaimmillaan ja mulla on käynnissä hyvien raparperireseptien etsintä. En ollut tajunnutkaan, että raparperikausi alkaa tässä vaiheessa kevättä/kesää, mutta piti se uskoa kun Instagram alkoi täyttyä etenkin ruotsalaisten leipureiden raparperikuvista. No niistäpä se ajatus sitten lähti.. Haluaisin tehdä piirakkaa ja kakkua ja mehua ja ja ja! Voin kunpa aika riittäisi ja vapaaehtoisia syöjiä olisi riittämiin!

Ajattelin nyt vinkata muutamasta takuuvarmasta reseptistä ja samalla suunnitella, mitä reseptejä kokeilisin lähiaikoina.

Jo viime kesänä tein raparperitoscaa ja ihastuin siihen heti. Todella herkullista ja niin helppo tehdä! Ennen toscan leipomista en raparperia ollut käyttänytkään. Taisin leipoa sitä muutamaan otteeseen lyhyen ajan sisällä.

Viikon aikana olen tehnyt tätä Linda Lomelinon raparperikakkua jo kahteen kertaan.. Ensimmäisen kerran tein tätä kerran työkavereille omien nimppareitteni kunniaksi viime tiistaina. (Meillä pitää leipoa aina kun on jokin merkkipäivä, lomille lähtö tai paluu tai mitä tahansa muuta juhlittavaa. Lomakausi on aluillaan, joten meillä on melkein joka päivä jotain herkkua tarjolla.) Toinen kerta oli iskän synttärit keskiviikkona ja tällä kertaa muokkasin reseptiä ihan pikkasen. Lisäsin pohjataikinaan yhden raastetun sitruunan kuoren ja laitoin kardemummaa hieman vähemmän. Tykkäsin myös, että kakusta tuli parempi kun tein sen pienempään vuokaan (20 cm), koska sitten siitä tuli hieman paksumpi. Pohjaresepti on varmasti tosi hyvä mille tahansa marjapiirakalle, joten tulen varmasti käyttämään sitä usein! (Instagramiin postasin kuvan tekeleestäni.)

Haaveissa on ainakin tämän Leila Lindholmin raparperimehun testaaminen. Toivottavasti ehdin ensi viikolla.. Pullafanit tykkäisivät varmasti tästä Leilan reseptistä! Juustokakkufanit taas tästä. Onhan näissä jo testailtavaa ja ohjeita löytyy paljon varsinkin ruotsalaisilta leivontasivustoilta.


- Emmi