Focaccia

Focacciaa saa nykyään ostettua joka paikasta, mutta harvoin se on hyvää.. Useimmiten se vaan tuppaa olemaan kuivaa ja kovaa, vaikka sen kuuluisi (ainakin mun mielestä) olla pehmoista ja mehevää. Päätinpäs sitten itse kokeilla, josko omatekemä olisi tässäkin parempi kuin valmiina ostettu..

Luotin jälleen Leilan reseptiin, mutta huomasin taikinan aineksia sekoitellessa, että jauhoja oli ohjeessa ihan liikaa. Vähensin niitä leipoessa parisen desiä ja huomasin, että vieläkin olisi saanut vähentää hieman. Uskoisin siis, että tuo tässä ohjeessa mainitsemani 5,5-6,5 dl riittää oikein hyvin.. Määrä tosin saattaa vaihdella, koska jauhojen laatukin vaihtelee. Kannattaa siis tarkkailla taikinan koostumusta ja lisätä jauhot muutamassa erässä. Taikina saa jäädä suht pehmeäksi, koska niin saamme aikaan mehevän lopputuloksen.

Focaccia on täydellinen lisä brunssipöytään, lounaalle tai välipalaksi! Makuvaihtoehtoja on niin paljon kuin vaan mielikuvitus sallii.. Tässä alla kaksi erilaista leipää. Itse pidin enemmän peruna-vuohenjuustosta, mutta ystäväni Anna taisi olla tomaattisen version puolella. Mausta siis oman makusi mukaisesti!



Focaccia
2 leipää

25 g (puolikas pala) hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
0,5 dl hyvää oliiviöljyä
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 rkl sormisuolaa
5,5-6,5 dl vehnäjauhoja

Oliiviöljyä ja sormisuolaa pellille ja leipomiseen

» Sekoita taikinakulhossa keskenään vesi, murennettu hiiva, oliiviöljy, hunaja ja sormisuola.
» Lisää jauhot vähitellen ja alusta taikinaa lopuksi viitisen minuuttia. Taikina saa jäädä pehmeäksi, koska siten leivistä tulee meheviä. Kannattaa siis kokeilla taikinan pehmeyttä ennen kuin lisää koko jauhomäärän.
» Kohota taikinaa kulhossa liinan alla peitettynä n. 45 minuuttia tai kunnes se on kaksinkertainen.
» Kuumenna uuni 225 asteeseen.
» Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja jaa se kahteen osaan, vaivaa hetki ja pyöritä palaset palloiksi. Taputtele ne n. 1,5 cm paksuiksi leiviksi.
» Kohota leivät liinalla peitettynä öljytyllä pellillä, jolle on ripoteltu sormisuolaa. Kohotus kestää n. 30 minuuttia.
» Painele leipien pintaan koloja ja lisää niihin oliiviöljyä ja haluamiasi lisukkeita, esim. kahta alle kirjoittamaani vaihtoehtoa. Turha säästellä oliiviöljyn tai sormisuolan kanssa tässä vaiheessa, ne ovat herkullisen focaccian salaisuus!
» Paista uunin keskiosassa n. 10 minuuttia tai kunnes ne ovat kullanruskeita.

Kirsikkatomaatti-basilikafocaccia

puolet focacciataikinasta
kirsikkatomaatteja (mielellään useaa väriä)
puolikas ruukku basilikaa

Peruna-vuohenjuustofocaccia

puolet focacciataikinasta
1 iso raaka peruna
1 valkosipulilohko
oksa tuoretta rosmariinia
vuohenjuustoa maun mukaan (n. 100 g)

Reseptit hieman muokattuna Leila Lindholmin kirjasta "Pala kakkua - ja paljon muuta".

- Emmi

Ei kommentteja

Lähetä kommentti