Saanen esitellä mun uuden rakkauden..
Keittiöapuri, josta oon haaveillut monet vuodet.. Keväällä haave vihdoinkin toteutui ja nyt muutamien käyttökuukausien jälkeen en voisi olla tyytyväisempi! Vanhempani ostivat mulle tämän aivan ihanan kermanvärisen KitchenAidin Stockan Hullareilta synttärilahjaksi. On se vaan niin kaunis, mutta myös tosi ihana käyttää ja ominaisuuksiltaan ja kooltaan just hyvä kotikäyttöön.
Mulla oli aiemmin Kenwoodin isompi keittiökone, mutta se piti ihan kamalaa meteliä ja kulho oli ihan liian suuri minkään muiden kuin esim. leipä- tai pullataikinoiden tekoon. Se ei myöskään ollut esteettisesti minkään näköinen, joten sitä ei viitsinyt pitää pöydällä esillä. Ei sillä, että se olisi tärkeintä, mutta niinkin suuri kone vei paljon tilaa kaapissa. Eli on vaan pelkkää plussaa, että tämä KitchenAid on niin nätti, että se kelpaa osaksi keittiön sisustusta!
On se vaan niin kätevää, että pystyy tekemään melkeinpä taikinan kuin taikinan tällä vekottimella. Aikaakin säästyy huomattavasti kun saa aina kädet vapaaksi vispaamisesta. Tää kultsi ansaitsee pelkkää ylistystä!
Mä uskon, että me pysytään yhdessä monta vuotta ja vatkataan sitäkin useammat taikinat.
- Emmi
Ei kommentteja
Lähetä kommentti