London baby!

Vietimme tyttöporukalla viikonlopun Lontoossa pari viikkoa sitten. Saimme nauttia hyvästä ruoasta, kevätauringosta ja lämpimästä säästä! Anna oli viimeiseen asti skeptinen sään suhteen, koska Lontoossa on aina satanut hänen siellä vieraillessaan. Nyt meillä kuitenkin kävi todellinen tuuri, koska siellä satoi vaan muutaman tunnin ajan lauantaiaamuna ja senkin ajan me pyörimme Tate Modern -museossa.

Reissu alkoi aikaisin perjantaiaamuna ja perille päästyämme kävimme viemässä tavarat hostellille. Barmy Badger -hostelli sijaitsi Earls Courtilla eli vain lyhyen matkan päässä keskustan hulinoista ja voimme kyllä suositella sitä hyvillä mielin! Kerrossängyissä oli kolme kerrosta ja aamupalalla tarjolla Nutellaa, eli kivoja ylläreitä oli tarjolla.


Perjantaina söimme lounasta Honest Burgersissa ja oivoi, sitä burgeria muistelen lämmöllä.. Myös ranut olivat herkkua. Tunnelma oli rento ja tarjoilijat olivat myös todella mukavia. Menisin ehdottomasti uudestaan! Illaksi olimme varanneet pöydän Fox & Anchorista, jota meille suositteli Lontoossa koko ikänsä asunut ystäväni. Kriteerinä oli siis se, että saisimme laadukasta ja herkullista brittiläistä ruokaa ja sitä saimmekin! Ronskia pubiruokaa. Valitsin ham hockia peruna-sienimuusilla ja annos oli aivan valtava, mutta todella herkullinen. Meitä oli syömässä yhteensä seitsemän henkilöä ja ilta oli todella hauska. Riikan poikaystävä Mikko yllätti meidät ja tarjosi kuoharit!

Lauantain päiväkahvit ja -teet joimme Tate Modern -museon yläkerroksen kahvilassa huimista maisemista nauttiessa. Pienen nähtävyyskierroksen jälkeen menimme Covent Gardeniin syömään Jamie Oliverin Union Jacksiin pitsaa, tomaattikeittoa ja fish & chipsejä, maistui! Tärkeimpänä juttuna oli kuitenkin La Gelatiera -jäätelöbaari, jota ystäväni oli myös suositellut minun jätski-innostukseni tuntiessaan. Nam nam nam, ei voi muuta sanoa! Valitsin mauiksi tummasuklaan, pistaasin ja suolakaramellin. Edelleenkin Jädelinon tummasuklaa on parasta maistamaani, mutta tämä tuli hyvänä kakkosena.

Sunnuntaina kiertelimme kauniissa ja värikkäässä Notting Hillissä, mutta päivän kohokohta oli ehdottomasti lounas Hyde Parkissa. Aurinko paistoi ja oli lämmin, joten päätimme ostaa Harrodsilta lounasta ja pystyttää pienen picnicin puistoon ennen kuin lähdimme lentokentälle. Ihan hyvillä mielin lähdimme kotiin, mutta olisihan Lontoossa ollut vielä ihan valtavasti nähtävää. Kaikissa kivoissa paikoissa ei mitenkään ehtinyt käydä kolmen päivän aikana, joten katsellaan milloin sinne pääsisi takaisin..

Kiitos ihan hirmuisesti parhaasta reissuseurasta Annalle, Lauralle, Tiinalle ja Marialle! Myös Riikalle ja Mikolle perjantaipäivästä. Oli huikeaa!

- Emmi

2 kommenttia