1 banaani
1-1,5 dl marjoja (mansikkaa ja mustikkaa, tai vain jompaa kumpaa)
1-1,5 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
Yleensä heitän joukkoon vielä spelttijauhetta (kuitulisä) ja lucumaa (makeutus, vitamiineja, aavistuksen kinuskiin viittava maku), mutta jauheet eivät ole mielestäni lainkaan pakollisia! Jos smoothie jää liian kitkeräksi, makeutuksena voi hyvin käyttää esimerkiksi hunajaa.
Marjaisissa smoothieissa suosittelen ehdottomasti jäisiä marjoja, sillä ne pitävät pirtelön sopivan kylmänä ja "hileisenä". Jotkut pakastavat myös smoothieissa käytetyt banaanit, mikä toimiikin hyvin, jos marjat ovat esimerkiksi sulatettuja tai tuoreita (tuoreita marjoja ei kuitenkaan kannata hukata smoothieen, sillä ne ovat parhaimmillaan sellaisenaan).
Jos joku ei ole ehtinyt vielä maistaa viherpirtelöitä, tästä ohjeesta on mielestäni helppo aloittaa (ohje perustuu jääkaappini sisältöön, ja on siis käytännössä jääkaappijämistä koostettu!). Mantelimaidon voi korvata appelsiinimehulla tai vaikka vedellä. Smoothie maistuu siltä miltä näyttääkin (vihreältä), muttei lainkaan liikaa.
1 banaani
Puolikas kurkku
Ananaspaloja (puolikas tölkki, myös noin puolet tölkin mehusta)
Tammenlehti-salaatin jämät (n. puolikas ruukku)
Minttua (puolikas ruukku)
0,5-1 dl makeuttamatonta mantelimaitoa
- Annika
Ei kommentteja
Lähetä kommentti