Lihapiirakka

Noniin, tässä on nyt ohje lihapiirakalle! Aiemmin kirjoitin, että ensimmäisellä kokeilulla piirakasta ei tullut ihan niin hyvä kuin olisin halunnut, mutta nyt täytteen määrä yms. muut jutut ovat korjattu ja olen tyytyväinen piirakkaan. Täytettä on runsaasti ja pohja ja kuori ovat ohuita, eli piirakka on juuri sellainen kuin toivoin!

Ensimmäisellä kerralla tein tätä ystäväni Lauran synttäreille ns. yöpalaksi ja piirakka sopikin siihen tarkoitukseen hyvin. Tällä kertaa vein puolet piirakasta suoraan vanhemmilleni ja taidan pakastaa osan omasta puolikkaastani.. Tänään kuitenkin sunnuntain kunniaksi syön piirakkaa reippaan palan vihersalaatin kera.


Lihapiirakka

Taikinakuori

200 g huoneenlämpöistä voita
5 dl vehnäjauhoja
1 prk (250 g) maitorahkaa
ripaus merisuolaa

» Nypi vehnäjauhot ja suolaripaus huoneenlämpöiseen voihin.
» Sekoita joukkoon maitorahka, mutta älä vaivaa liikaa.
» Painele ohueksi levyksi ja kelmuta. Anna taikinan levätä jääkaapissa sillä aikaa kun teet täytteen.

Lihatäyte

2 dl puuroriisiä
3 kananmunaa
1 sipuli
400 g naudan jauhelihaa
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
paprikajauhetta

» Keitä riisi ja kananmunat kypsiksi.
» Hienonna ja kuullota sipuli.
» Paista jauheliha.
» Sekoita ainekset keskenään isossa kulhossa ja kaada joukkoon kerma.
» Mausta suht voimakkaasti suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Maku hieman pehmentyy paistettaessa, joten maku saa olla tässä vaiheessa varsin voimakas.

» Lämmitä uuni 200 asteeseen.
» Ota taikina jääkaapista ja jaa se pohja- ja kuoripalaan. Kuoripala on suurinpiirtein yksi kolmasosa koko taikinasta.
» Kaulitse pohjataikina ohueksi ja vuoraa sillä 28-senttinen piirakkavuoka. Reunoja ei tarvitse vielä tässä vaiheessa siistiä.
» Levitä täyte piirakkapohjan päälle tasaisesti.
» Kaulitse sitten pinnalle tuleva taikinakuori ohueksi ja riittävän suureksi, jotta se peittää 28-senttisen piirakkavuoan.
» Levitä kuori täytteen päälle ja siisti piirakan reunat niin, että saat pohjan ja kuoren reunat nipistettyä yhteen.
» Voitele kananmunalla ja pistele haarukalla. Halutessasi voit tehdä jämätaikinasta koristeita piirakan pinnalle.
» Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes piirakan pinta on ruskea.

- Emmi

2 kommenttia

  1. Mm, tätä mä taidankin tehdä suolaiseksi palaksi kun parin viikon päästä vietetään Vilpun 4-vuotissynttäreitä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, kannattaa kokeilla! oon jotenkin aina kuvitellut, että tällaisen lihapiirakan teko ois tosi vaivalloista, mutta ei se ollutkaan.

      kovasti onnea pikkuherra-vilpulle!

      Poista